2020 kesällä Nuppulinnantien suunnalla oli potentiaalisia uusia liittyjiä, joten runkoverkon laajentamista lähdettiin suunnittelemaan.

Ensimmäiset liittymäpäätökset saatiin loppusyksystä, jolloin tehtiin myös päätös laajennuksen toteuttamisesta. Alustavasti laajennuksen runko-osuus oli tarkoitus toteuttaa ennen vuoden vaihdetta, mutta kuten usein käy talvi saapui ennen toteutuksen alkamista. Laajennuksen toteuttaminen päätettiin siirtää kevääseen maan sulamisen jälkeiseen aikaan.

Talven mentyä työt aloitettiin heti maan sulamisen jälkeen. Runkoverkon laajentamisen yhteydessä toteutettiin myös neljä uutta liittymää. Toteutus oli erittäin ripeä ja kaikki uudet liittyjät saivat liittymänsä toukokuun alussa käyttöön.

Runkoverkon valokuituosuus tehtiin auraamalla kuitu maahan, joka on varsinaista kaivamista kevyempi vaihtoehto.

Runkoverkon uusi osuus menee seuraavaa reittiä: Kellokoskentie -> Nuppulinnantie Metsäpirtin tielle asti -> Metsäpirtin vartta alusta -> pikkutietä Jerikontie 26:n asti. Myös tällä alueella on siis nyt mahdollista liittyä osuuskunnan jäseneksi ja hankkia valokuituliittymä.

Laajennusprojektin esimerkkiliittymä

Kaivuut

Erillisiä kaivuita tontilla ei tarvittu vaan talon rakentamisen yhteydessä kaivettuja lisäputkia voitiin käyttää valokuidun viemiseen talolle. Yleisesti ottaen tonteilla tarvittavat kaivuut ovat lyhyitä.

Kuidun puhaltaminen ja yhdistäminen taloon

Kuitu puhallettiin talolle normaalisti eli samaan tapaan kuin erillisen esimerkkiprojektin yhteydessäkin.

Valokuidun kytkeminen talossa

Kuitu vietiin taloon ja kytkettiin talomodeemiin normaalisti eli kuten esim. esimerkkiprojektissa.